2.10.2012

Easy livin'

Kuukauden hiljaisuus. Mitäs sitä enää raportoimaan kun talo on valmis, tuijottelee vaan takkatulta... vai kuinka?

Lähinnä tässä on vain ollut niin kiire viettää normaalia elämää ja hoitaa alati korvatulehduksessa olevia lapsia, ettei energiaa oikein muuhun piisaa. Ja kun kaikki paikat ovat täynnä erilaisia tavarakasoja, ei valokuviakaan viitsi ottaa. Mutta tässä pääpiirteissään mitä kuukauden aikana on puuhattu. Talohan ei ole likimainkaan valmis, vaikka ne kuuluisat listat paikallaan ovatkin.

Muuttoviikonlopun vietimme grillatun ruoan varassa ja kynttilän valossa ruokaillen, sillä alakerran sähköjä ei ollut mikroa, kylmäkoneita ja tiskikonetta lukuunottamatta kytketty päälle. Eivätkä sähkötyöt ole edelleenkään valmiit: työhuoneessa ei ole valoja, ruokailutilasta puuttuu katkaisijoita, keskuspölynimuri ei toimi, lattialämmityksen termostaatit eivät toimi, maalämpöpumpun etäohjaus ei toimi, ynnä muuta pientä. Eniten varmaankin riepoo tällä hetkellä imurittomuus: märkää hiekkaa kulkeutuu keskeneräiseltä pihalta sisään PALJON. Aina tuntuu olevan kiireellisempiä kohteita kuin meidän parit pienet puutteet, enkä tiedä milloin sähkärit ehtisivät hoitaa hommansa loppuun.

Gradon kaiteet ja tehokkaasti valaisevat Theo Up-Down -valaisimet
Gradon lasikaideasennuksessa meni muutamakin asia pieleen, kuten se että yksi laseista oli vääränlainen ja tilalle jouduttiin tilaamaan uusi, ja että kiveä lohkesi sieltä ja täältä, mutta homma on nyt kuitenkin hoidettu ja kaiteet ovat kauniit. Vielä kun jossain välissä saisimme korvattua asennuksen tohinassa rikkoutuneen porraslaatan ja saumaamaan koko laatoituksen. Ja maalaamaan porraskäytävän seinät vielä kertaalleen.

Poreamme on edelleen teillä tietymättömillä. No, onneksi Grohen sadesuihkut ja aivan mahtava sauna korvaavat tuon puutteen mainiosti. Amme saapuu sitten kun saapuu, jos on yleensä tullakseen.

Ikkunoita pestessä (vieläkään ei ole kaikkia muuten käyty läpi) mietin että mitenköhän vaikeaa se olisi ikkuna- ja ovivalmistajien käyttää tuotteidensa kanssa sellaista teippiä, joiden liima irtoaisi pinnasta nätisti. Kun nyt on jo kaikki kemikaalit Sinolia myöten käyty läpi, ja edelleen parvekkeen oven lasissa on hirveät liimaläntit siinä mihin kaihtimen säätötikku oli teipattu leveällä maalarinteipillä. Partakoneenterä sitten seuraavaksi kehiin.

Viikonloppuna asensimme Aki-Lasista tilatun lasiliukuoven vaatehuoneen oviaukkoon. Saksalaisella täsmällisyydellä laaditut asennusohjeet vaativat insinöörin tulkintaa, sillä asennuskorkeutta varten piti laskea ties mitä kaavoja. Ovi saatiin kuin saatiin kuitenkin asennettua, ja se on jopa pysynyt seinällä että kai se ihan oikein meni. Seuraavaksi vaatehuoneeseen pitäisi suunnitella hyllyjärjestelmät, mutta visiota ei nyt vain synny.

Mies hioi viikonloppuna myös autotallin ja varaston lattiat, ja seuraavaksi olisi epoksin levitys vuorossa. Ovi on tallissa jo paikallaan, joten pian diesel-käyttöinen menopelimme pääsee yöksi lämpimään. Mies on puuhastellut myös erinäisiä betonivaluja sinne tänne ja mainosti alkavansa olla hommassa aika pro. No onpa tässä harjoitusta kertynytkin. :-)

Olemme nopeasti kotiutuneet uudelle seudulle. Kotimme on ihana. Lapset viihtyvät hyvin ja heillä on hurjasti uusia kavereita. Kaikista keskeneräisyyksistä ja puutteista huolimatta, kyllä meidän kelpaa!

23.8.2012

Loppurutistus ennen muuttoa

Melkoista uurastusta on raksalla menossa edelleen, vaikka viikon päästä pitäisi muuttaa. Laatoitus saatiin vihdoin valmiiksi, joten pääsimme asentamaan pääoven paikoilleen.
Ovi on Kaskipuun Kero leveämmillä paneeleilla. Värisävy on yllättävän lähellä räystäiden ja muiden puuosien sävyä (Tikkurilan 5071), vaikka onkin vakioväri Teknos Woodex 1806. Painike on avainpesien tavoin satiinimatta Abloyn Duetto 8/007, jonka otimme lukkojen kanssa LockMattista.

Kaskipuun ovitoimituksessa oli ulkovaraston ovi lipsahtanut vääräkätiseksi. Reklamoimme tästä mutta emme jaksaneet alkaa odottaa taas useita viikkoja uuden oven saapumista, joten pidimme väärän oven ja saimme siitä hyvityksen.

Alakerran wc ei suostunut oikein vetämään. Sitä ihmeteltiin ja kaikki mahdolliset osat vaihdettiin uusiin ilman mitään vaikutusta. Sitten mies hoksasi hakea yläkerrasta toisen painikkeen ja voilà! Siinäpä se vika olikin ollut koko ajan, painikkeessa. Nyt on uusi painike postissa odottamassa.

Poreamme, joka luvattiin toimittaa jos ei nyt heinäkuun aikana niin ainakin elokuun alussa, on edelleen missing in action. Joka kerta liikkeeseen soittaessa kuorma on juuri lähtenyt, mutta en tiedä mille maailmanympärysmatkalle koska ei ole meilläpäin näkynyt. Sellainen pieni jännitysmomentti tässä on, että ellei se saavu tämän viikon aikana on ammeen saaminen yläkertaan himpun verran haasteellisempaa, sillä Gradon lasikaiteet asennetaan maanantaina. Eikä se portaikko ole tosiaankaan leveimmästä päästä muutenkaan.

Muita ongelmia: kuraeteisen valaisinkytkimen johdolle varattu putki on tukossa, eikä siihen saa johtoa vedetyksi sitten millään. Roilomaan ei todellakaan enää tässä vaiheessa aleta joten  aika vietävästi harmittaa. Valaisin joudutaan todennäköisesti korvaamaan sellaisella jossa on liiketunnistin, enkä ole vielä rohjennut googlettamaan kuinka susirumia ilmestyksiä mahtaa olla tarjolla.

Ja mikä siinäkin on, ettei rautakaupoissa hyllyt täyty kun tavara loppuu? Ollaan nimittäin metsästetty metallista askelkulmalistaa yläkerran porraskuilun reunaan joka täyttäisi nämä speksit: väri alumiini/rosteri/mikä tahansa harmaa metalli, päältä uritettu, liimakiinnitteinen ja molemmat sivut yli 2 cm pitkiä. Toivotonta. Koska aika on kortilla ostettiin sitten grafiitinharmaata listaa, parempi sekin kuin messinki jota löytyy joka kaupasta joka koossa ja mallissa.

Ja kun purnauksen makuun pääsin niin valitetaanpa vähän lisää, nimittäin aiheesta josta olen aikaisemminkin avautunut eli siitä, kun mennään mistä helpommalla päästään. Kävi Elisan asentaja pistämässä meille valokuidun päätelaitteen ja nyt toimii sekä kaapeli-tv että laajakaista. Paitsi että asentaja oli itseään säästääkseen asentanut systeemit väärään paikkaan sähkötaulun alle ettei tarvitse kiivetä tikkaille, vaikka räkki oli pistetty jo hyvissä ajoin taulun päälle odottamaan. Kaiken lisäksi johdot oli vedetty taulun yli, joten nyt maksamme sähkäreille asennuksen purkamisesta ja uudesta asennuksesta. Luulisi että sillä 1900 euron liittymämaksulla saisi edes ammattitaitoisen asennuksen mutta mitä vielä.

Mutta kyllä täältä kaiken rojun ja roskan alta kaunis koti alkaa kuoriutua!

13.8.2012

Onnea koulutaipaleelle!

Ekaluokkalaisemme suuntasi tänään ensimmäistä kertaa kouluun. Jännitti kovasti, niin kultakutria kuin meitä vanhempiakin.
Tärkeän päivän kunniaksi kokosimme papan kanssa kultakutrille koulupöydän jo valmiiksi. Kunhan saamme listat paikoilleen, voi pöydän siirtää oikeaan kohtaan ikkunan eteen.

Myös vaatekaapit on saatu paikoilleen ja kaikki sisusteet kootuksi. Melkoinen määrä pahvijätettä lähti sen operaation jälkeen kierrätykseen.


Yläkerran wc alkaa olla viimeisiä yksityiskohtia (kuten ovea) vaille valmis.

Pesuhuoneen sadesuihkujen asentamisessa oli taas vaikeuksia, kun hanakulmat olivat jääneet valuun vinoon. Jälleen kerran pienoista väkivaltaa käyttäen niitä oikaistiin ja toivotaan ettei siinä tapahtunut mitään vahinkoa. Amme vielä puuttuu mutta senkin pitäisi tällä viikolla vielä saapua.


Saunassa on kaikki paikallaan kiuaskiviä lukuunottamatta. Pikkuinsinööri kovasti jo harjoitteli löylyttelyä ja lauteilla pötköttelyä. Hieno sauna tuli! Parempia kuvia kun kamera on mukana, mikä on aika harvinaista herkkua nykyään.

Seuraavaksi tiedossa: lattialistojen laittoa, ovien asennusta, alakerran wc:n kalustamista, laminaatin laittoa, pakkaamista. Ja sitä iänikuista siivoamista joka käänteessä.

7.8.2012

Messut kierretty ja raksalla tohina päällä

Käytiin miehen kanssa tänään kiertämässä Vuoreksen asuntomessut, kiitokset vain Lammille ilmaislipuista! Oli hienoja ja tavanomaisempia kohteita, ja useammassakin paikassa saattoi nähdä että viimeistelyissä oli tullut melkoinen kiire. Omaa työn jälkeään katsoo taas hieman suopeammin vaikka ei se täydellistä olekaan. Messuilta lähdin katsomaan ideoita sisustukseen, kuten verhoihin ja valaisimiin, mutta ei siellä mitään hirveitä ahaa-elämyksiä päässyt syntymään (paitsi upeat Seinäruusun tapetit kohteessa 28). Mielettömiä terasseja näkyi kylläkin useita!

Aamulla käytiin kuitenkin ensimmäisenä Puukeskuksessa hakemassa lisää puutavaraa saunaan. Lauteet lämpökäsitellystä haavasta ovat hyvällä mallilla ja aikaisena joululahjana saamamme Helon Rocher istuu nätisti tummaa laattaseinää vasten. Yläkerran wc:n kattokin saatiin paneloitua tervaleppäsormipaneelilla ja wc on nyt allaskalusteita, pyttyä ja valospottien asennusta vaille valmis.

Keittiön välitilan lasin asennuksessa meinasi olla pientä ongelmaa sähköjohtojen ja tasosta hieman kohoavan altaan vuoksi. Hienoista väkivaltaa käyttäen lasi saatiin kuitenkin koloonsa eikä se siitä ihan hevillä kyllä pääse mihinkään kaatumaan... Pari litistynyttä sormea amatööriasennuksen sivutuotteena oli aika hyvä saldo, kun miettii mitä muuta siinä olisi voinut käydä.
Keittiö näyttää todella hyvältä, jos jättää laskuista vääränvärisen altaan. Ehkä sen kanssa oppii elämään, vaihtamaankaan ei tässä kiireessä nyt jaksa alkaa. Kodinhoitohuoneeseenkin pääsee nyt kokoamaan kaapistoja kun seinät on maalattu, joten kohta ovat nekin paketit pois makuuhuoneista tilaa viemästä.

Viikonloppuna vierähti puoli päivää Ikeassa vaatekaappeja ja kultakutrin koulupöytää valitsemassa. Paxien rungot sain jo koottua, mutta täytyy jotakin kalustelevyä leikata kaapin ja seinän väliin kun seinä ei ole ihan suora, joten niitä ei ihan vielä saanut kiinnitettyä paikoilleen. Kunhan se homma on tehty ja khh:n kaappipaketit pois tieltä, pääsen kokoamaan kaappien sisustoja. Siinä voikin taas joku tovi vierähtää.

Huomenna raksalla on väkeä kuin Vilkkilässä kissoja, kun sähkäri, putkari ja laatoittaja sekä mies ja kesälomalla raksa-apuna heiluva isäni ovat remmissä. Paras olisikin valmista syntyä jo pian, sillä hieman ahdistaa reilun kolmen viikon päässä häämöttävä muutto.

30.7.2012

Koulusaksa käyttöön ja kaupoille

Asuntomessukohteiden uuvuttamat sähkömiehemme pitivät hetken lomaa, mutta vinkkasivat sitä ennen tilaamaan kattospotit saksalaisesta nettikaupasta. Ei siis muuta kuin koulusaksa käyttöön ja ostoksille! Hinnat olivat todellakin paljon suomalaisia liikkeitä halvemmat eivätkä postikulutkaan päätä huimanneet, 15 euroa 14 valaisimen paketista.

Mitäs sitten tulikaan tilattua?

SLV:n New Tria I ja II halogeenispotteja keittiöön sekä ala- ja yläaulaan. Nämä olivat sähkäreiden suositus: helppo asentaa, asennussyvyyden kanssa ei ole ihan niin tarkkaa, spotteja saa suunnattua ja GU10-kantaan voi vaihtaa myöhemmin LED-polttimot ilman sen kummempia toimenpiteitä.



Lisäksi Theo Up-Down seinävalaisimet porraskäytävään molemmin puolin. Näitä meille on tulossa myös ulos, mutta vielä ei ole mitään järkeä niitä hankkia kun asentamaan ei pääse ennen rappausta. Ja rappaus taas on tiedossa vasta ensi keväänä.

Tänään sähkärit alkoivat jo laittaa pistorasioita ja katkaisijoita paikoilleen. Etenee, etenee...

Keittiön kaapit ovat koossa ja hyvältä näyttää muuten, mutta allas on väärän värinen. Harmaa-valkoisessa keittiössä Jasmin-sävyinen siligraniitti ei vain toimi, se näyttää paljon ruskeammalta kuin mallipalan perusteella olisi voinut kuvitella. Mies ei suostu puhumaan altaan vaihtamisesta "kun se nyt kerran on jo siihen laitettu", mutta itsellä näky häiritsee todella paljon.

Välitilaan tilasimme puhtaanvalkoisen lasin Aki-Lasista. Pistorasiat tulevat kaapin alalaitaan kiinni, joten niitä varten ei tarvinnut erikseen aukkoja miettiä. Sähköt vain oli rakennusvaiheessa vedetty alkuperäisen keittiösuunnitelman mukaan, ja nykyisessä versiossa tulivat seinästä altaan yläpuolella, joten roiloamaan joutui vielä.

Suuriin edistysaskeliin kuuluu pesutilojen ja kodinhoitohuoneen laatoituksen valmistuminen. Saumaus on vielä kesken mutta muuten on valmista, hurraa! Sitten pitäisi vielä Wedi-levystä rakennella alakerran wc:n kotelo ja laatoittaa se sekä tuulikaapin ja kuraeteisen lattia. Niin joo ja mies alkoi vielä laatoittaa portaitakin vaikka alkuperäinen ajatus oli päällystää ne puulla tai laminaatilla... No onpahan jotakin näperrettävää. Portaisiin laatat hankittiin Vehoniemen laatasta, harmaata karheapintaista 30x30 laattaa mitä nyt sattui varastossa olemaan.

Pitkän etsiskelyn jälkeen tilasimme pesuhuoneeseen Wellis-poreammeen lasten iloksi AquaSpalta. Myyjäkään ei tuntunut ammeesta tietävän juuri enempää kuin nettisivuilla on kerrottu, sillä valmistaja on juuri tullut heidän valikoimiinsa ja ensimmäistä erää vasta odotellaan. Eiköhän tuo lasten pulikointiin ja omiin satunnaisiin vaahtokylpyihin silti vältä.

14.7.2012

Lattiat tasaisiksi

Yläkerran makuuhuoneiden lattioiden laitto sujui ripeästi. Ja sitten tuli eteen pieni viivytys... Ei aikaisemmin huomattu tarkistaa miten suoraan lattiavalu oli onnistunut, ja eihän se yläaula ollut lainkaan suora. Pahimmillaan parin-kolmen sentin heittoa joten eipä siinä muu auttanut kuin alkaa tasoitushommiin.

No keittiöön saatiin kuitenkin laminaatti asennettua, jotta keittiön kalusteita päästään kasaamaan ensi viikolla. Sanoinko jotain niistä keittiön koneista muuten viimeksi? Nehän saapuivat sitten heti tiistaina, ja alkaa olla sellainen laiva on lastattu -fiilis alakerrassa.

9.7.2012

Tyttöjen ja poikien huoneet

Vihdoin on väriä seinissä! 
 Vaaleanpunaista tytölle...

 Lemmikinsinistä pojalle...

Ja vanhempien huoneeseen sinipunaista! En välttämättä olisi näin selkeästi sukupuolikoodattuja värejä tahtonut, mutta kun lapset nämä itse valitsivat niin olkoon sitten. Meidän makuuhuoneen violettia on vain yhdellä seinällä, ja vaikea sanoa miten se lopulta sopii yhteen meidän kalusteiden kanssa. Miehellä on ihan selkeästi asiasta epäilyksensä...

Viikonlopun äärimmäisen kostea ja lämmin sää hidastutti hieman maalausurakkaa kun kuivuminen kesti ja kesti. Myös lattiaan laitetun primerin kuivuminen otti oman aikansa, eikä pesuhuoneen lattian kosteuseriste ole vieläkään siinä kuosissa että lattiaa voisi alkaa laatoittaa.

Mutta hurraa, laminaattia on jo yhden huoneen verran lattiassa! Kyllä tämä ehkä joskus vielä iloksi muuttuu. Ja on sitä laattaakin taas hieman enemmän seinissä. Yläkerran wc-kotelo on valmis ja lattiakin saumattu. Kuva oli vaan niin hassusti valottunut että täytyy ottaa uusi. 

Työhuoneesta on tullut kaiken tavaran säilytyspaikka. Toivottavasti keittiön koneet eivät saavu ihan heti... Alkaa tavara kasautua muuten jo olohuoneen puolelle.