15.1.2012

Lunta ja pakkasta

Kattotuolien asentaminen siirtyikin seuraavaan päivään, koska tuulessa ja tuiskussa se olisi ollut liian vaarallista hommaa. Nosturikuski kävi tontilla toteamassa tilanteen ja palasi saman tien takaisin. Keli oli varmaan kyllä sama koko kaupungissa... Seuraavana päivänä sade ei ollut ihan yhtä sankkaa eikä tuullut yhtä kovasti, ja kattotuolit saatiin paikoilleen. 

Lammin toimitukseen kuuluu vakiona valkoiseksi pohjamaalatut räystäslaudat. Meillä ne tulevat samalla kuultavalla puunsuojalla kuin varasto, joten tilasimme ihan raakalautaa. Jonkun ajatusvirheen vuoksi puutavarakuorma sisälsi kuitenkin pohjamaalattua lautaa, joten loistava suunnitelmamme käyttää loppiaisen pitkä viikonloppu maalaamiseen meni puihin. Ja kaiken hyvän lisäksi sää on muuttunut nyt viimein kylmemmäksi, joten kun puutavara lopulta saapui, on sen sulattamiseen ja maalaamiseen saanut tuhrattua useampia päiviä. Meillähän ei ole vielä ikkunoita eikä ovia, joten lämpö pääsee todella tehokkaasti harakoille. Hölpät kuljetimme kotiin lämpimään autotalliin maalattaviksi, mutta laudat ovat siihen liian pitkiä. Onneksi appi pääsi auttelemaan pahimmasta pulasta miehen ollessa parin päivän työmatkalla.

Arkkitehtikuviin ei ole piirretty kulkua yläpohjaan mistään, joten tässä ollaan rakennesuunnittelijan kanssa nyt pohdittu mistä sinne tehdään aukko. Vaatehuone ja kodinhoitohuone taitavat olla poissa laskuista kun ne sijaitsevat liian reunassa. Ainoa vaihtoehto on varmaan yläaula. Mielenkiintoinen yksityiskohta muuten, että Tampere ei vaadi kulkuaukkoa yläpohjaan ollenkaan. Oman mielenrauhan vuoksi sellainen kyllä silti tehdään, joten nyt pitäisi miettiä minne tarvitaan kulkusillat.

Lisätäänpä vielä kuva räystäistä. Näyttävät paljon tummemmilta kuin varaston laudat näin alhaalta katsottuna.

2 kommenttia:

  1. Tehtiin hiekkakivikadulla Lammilaiseemme yläpohjaan kulku paloluukun kautta katolta. Sieltä villamiehetkin pääsivät sukeltamaan.

    VastaaPoista
  2. Ja meille tehtiin aukko päätykolmioon parvekkeen katon taakse piiloon.

    VastaaPoista