Ala-aulan seinien paikat. Vessan nurkasta viedään putket yläkertaan. |
Portaikon alta kulkee putki poikineen tekniseen tilaan. |
Olohuone ja työhuone. Takan paikka vasemmassa reunassa keskellä. |
Meillä tulee kulku yläpohjaan yläaulasta kuten vähän uumoilinkin tuossa aikaisemmin. Ulkoa ei ilman kiinteitä tikkaita pääsisi kiipeämään päätykolmiossa olevalle luukulle, ja vaikka katon paloluukku olisikin ollut ihan varteenotettava vaihtoehto niin päädyimme kuitenkin tähän ratkaisuun.
Ikkunatilaukseen saakka emme ole vielä päässeet. Meillä on ruokailutilaan piirretty iso ikkuna lattiasta alkaen, mutta Fenestralla ei ole tarjota sen kokoista tyyppihyväksyttyä palolasia. En tiedä onko sellaista olemassakaan, mutta asian selvittäminen nyt näyttää kestävän. Jos lasia ei saa sen kokoisena, täytyy ikkunan kokoa muuttaa jollain keinolla.
Puoli vuotta olisi aikaa rakentaa ennen kuin koulut alkavat. Ilmoitin kultakutrin aloittamaan koulunsa Annalassa, mieluusti Karosen koulussa kun se on lähimpänä. Alueen päivähoitotilanteesta ei ole kuulunut mitenkään iloisia uutisia, joten parempi varmaan laittaa pikkuinsinöörillekin vetämään siirtohakemus heti, jotta paikan saamisesta olisi toiveita.
Aurinkoista vaali- ja Runebergin päivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti