23.8.2012

Loppurutistus ennen muuttoa

Melkoista uurastusta on raksalla menossa edelleen, vaikka viikon päästä pitäisi muuttaa. Laatoitus saatiin vihdoin valmiiksi, joten pääsimme asentamaan pääoven paikoilleen.
Ovi on Kaskipuun Kero leveämmillä paneeleilla. Värisävy on yllättävän lähellä räystäiden ja muiden puuosien sävyä (Tikkurilan 5071), vaikka onkin vakioväri Teknos Woodex 1806. Painike on avainpesien tavoin satiinimatta Abloyn Duetto 8/007, jonka otimme lukkojen kanssa LockMattista.

Kaskipuun ovitoimituksessa oli ulkovaraston ovi lipsahtanut vääräkätiseksi. Reklamoimme tästä mutta emme jaksaneet alkaa odottaa taas useita viikkoja uuden oven saapumista, joten pidimme väärän oven ja saimme siitä hyvityksen.

Alakerran wc ei suostunut oikein vetämään. Sitä ihmeteltiin ja kaikki mahdolliset osat vaihdettiin uusiin ilman mitään vaikutusta. Sitten mies hoksasi hakea yläkerrasta toisen painikkeen ja voilà! Siinäpä se vika olikin ollut koko ajan, painikkeessa. Nyt on uusi painike postissa odottamassa.

Poreamme, joka luvattiin toimittaa jos ei nyt heinäkuun aikana niin ainakin elokuun alussa, on edelleen missing in action. Joka kerta liikkeeseen soittaessa kuorma on juuri lähtenyt, mutta en tiedä mille maailmanympärysmatkalle koska ei ole meilläpäin näkynyt. Sellainen pieni jännitysmomentti tässä on, että ellei se saavu tämän viikon aikana on ammeen saaminen yläkertaan himpun verran haasteellisempaa, sillä Gradon lasikaiteet asennetaan maanantaina. Eikä se portaikko ole tosiaankaan leveimmästä päästä muutenkaan.

Muita ongelmia: kuraeteisen valaisinkytkimen johdolle varattu putki on tukossa, eikä siihen saa johtoa vedetyksi sitten millään. Roilomaan ei todellakaan enää tässä vaiheessa aleta joten  aika vietävästi harmittaa. Valaisin joudutaan todennäköisesti korvaamaan sellaisella jossa on liiketunnistin, enkä ole vielä rohjennut googlettamaan kuinka susirumia ilmestyksiä mahtaa olla tarjolla.

Ja mikä siinäkin on, ettei rautakaupoissa hyllyt täyty kun tavara loppuu? Ollaan nimittäin metsästetty metallista askelkulmalistaa yläkerran porraskuilun reunaan joka täyttäisi nämä speksit: väri alumiini/rosteri/mikä tahansa harmaa metalli, päältä uritettu, liimakiinnitteinen ja molemmat sivut yli 2 cm pitkiä. Toivotonta. Koska aika on kortilla ostettiin sitten grafiitinharmaata listaa, parempi sekin kuin messinki jota löytyy joka kaupasta joka koossa ja mallissa.

Ja kun purnauksen makuun pääsin niin valitetaanpa vähän lisää, nimittäin aiheesta josta olen aikaisemminkin avautunut eli siitä, kun mennään mistä helpommalla päästään. Kävi Elisan asentaja pistämässä meille valokuidun päätelaitteen ja nyt toimii sekä kaapeli-tv että laajakaista. Paitsi että asentaja oli itseään säästääkseen asentanut systeemit väärään paikkaan sähkötaulun alle ettei tarvitse kiivetä tikkaille, vaikka räkki oli pistetty jo hyvissä ajoin taulun päälle odottamaan. Kaiken lisäksi johdot oli vedetty taulun yli, joten nyt maksamme sähkäreille asennuksen purkamisesta ja uudesta asennuksesta. Luulisi että sillä 1900 euron liittymämaksulla saisi edes ammattitaitoisen asennuksen mutta mitä vielä.

Mutta kyllä täältä kaiken rojun ja roskan alta kaunis koti alkaa kuoriutua!

13.8.2012

Onnea koulutaipaleelle!

Ekaluokkalaisemme suuntasi tänään ensimmäistä kertaa kouluun. Jännitti kovasti, niin kultakutria kuin meitä vanhempiakin.
Tärkeän päivän kunniaksi kokosimme papan kanssa kultakutrille koulupöydän jo valmiiksi. Kunhan saamme listat paikoilleen, voi pöydän siirtää oikeaan kohtaan ikkunan eteen.

Myös vaatekaapit on saatu paikoilleen ja kaikki sisusteet kootuksi. Melkoinen määrä pahvijätettä lähti sen operaation jälkeen kierrätykseen.


Yläkerran wc alkaa olla viimeisiä yksityiskohtia (kuten ovea) vaille valmis.

Pesuhuoneen sadesuihkujen asentamisessa oli taas vaikeuksia, kun hanakulmat olivat jääneet valuun vinoon. Jälleen kerran pienoista väkivaltaa käyttäen niitä oikaistiin ja toivotaan ettei siinä tapahtunut mitään vahinkoa. Amme vielä puuttuu mutta senkin pitäisi tällä viikolla vielä saapua.


Saunassa on kaikki paikallaan kiuaskiviä lukuunottamatta. Pikkuinsinööri kovasti jo harjoitteli löylyttelyä ja lauteilla pötköttelyä. Hieno sauna tuli! Parempia kuvia kun kamera on mukana, mikä on aika harvinaista herkkua nykyään.

Seuraavaksi tiedossa: lattialistojen laittoa, ovien asennusta, alakerran wc:n kalustamista, laminaatin laittoa, pakkaamista. Ja sitä iänikuista siivoamista joka käänteessä.

7.8.2012

Messut kierretty ja raksalla tohina päällä

Käytiin miehen kanssa tänään kiertämässä Vuoreksen asuntomessut, kiitokset vain Lammille ilmaislipuista! Oli hienoja ja tavanomaisempia kohteita, ja useammassakin paikassa saattoi nähdä että viimeistelyissä oli tullut melkoinen kiire. Omaa työn jälkeään katsoo taas hieman suopeammin vaikka ei se täydellistä olekaan. Messuilta lähdin katsomaan ideoita sisustukseen, kuten verhoihin ja valaisimiin, mutta ei siellä mitään hirveitä ahaa-elämyksiä päässyt syntymään (paitsi upeat Seinäruusun tapetit kohteessa 28). Mielettömiä terasseja näkyi kylläkin useita!

Aamulla käytiin kuitenkin ensimmäisenä Puukeskuksessa hakemassa lisää puutavaraa saunaan. Lauteet lämpökäsitellystä haavasta ovat hyvällä mallilla ja aikaisena joululahjana saamamme Helon Rocher istuu nätisti tummaa laattaseinää vasten. Yläkerran wc:n kattokin saatiin paneloitua tervaleppäsormipaneelilla ja wc on nyt allaskalusteita, pyttyä ja valospottien asennusta vaille valmis.

Keittiön välitilan lasin asennuksessa meinasi olla pientä ongelmaa sähköjohtojen ja tasosta hieman kohoavan altaan vuoksi. Hienoista väkivaltaa käyttäen lasi saatiin kuitenkin koloonsa eikä se siitä ihan hevillä kyllä pääse mihinkään kaatumaan... Pari litistynyttä sormea amatööriasennuksen sivutuotteena oli aika hyvä saldo, kun miettii mitä muuta siinä olisi voinut käydä.
Keittiö näyttää todella hyvältä, jos jättää laskuista vääränvärisen altaan. Ehkä sen kanssa oppii elämään, vaihtamaankaan ei tässä kiireessä nyt jaksa alkaa. Kodinhoitohuoneeseenkin pääsee nyt kokoamaan kaapistoja kun seinät on maalattu, joten kohta ovat nekin paketit pois makuuhuoneista tilaa viemästä.

Viikonloppuna vierähti puoli päivää Ikeassa vaatekaappeja ja kultakutrin koulupöytää valitsemassa. Paxien rungot sain jo koottua, mutta täytyy jotakin kalustelevyä leikata kaapin ja seinän väliin kun seinä ei ole ihan suora, joten niitä ei ihan vielä saanut kiinnitettyä paikoilleen. Kunhan se homma on tehty ja khh:n kaappipaketit pois tieltä, pääsen kokoamaan kaappien sisustoja. Siinä voikin taas joku tovi vierähtää.

Huomenna raksalla on väkeä kuin Vilkkilässä kissoja, kun sähkäri, putkari ja laatoittaja sekä mies ja kesälomalla raksa-apuna heiluva isäni ovat remmissä. Paras olisikin valmista syntyä jo pian, sillä hieman ahdistaa reilun kolmen viikon päässä häämöttävä muutto.