Pohditaan tässä nyt myös tuulikaapin sisäoven kokoa. Ulko-ovi on alustavasti tilattu kiinteillä levikkeillä, mutta olisihan se kätevämpää kantaa huonekaluja ym. sisään jos toisen levikkeen saisi auki. Kätevyys tosin tyssäisi pienempään sisäoveen, joten sekin pitäisi silloin tilata avautuvalla levikkeellä. Ne levikkeelliset ovimallit jotka olen nähnyt eivät oikein sytytä... Liian perinteisiä. Lasiruutuja, peilejä, uria, kaikkea ei-ollenkaan-meitä. Esimerkkinä Fenestran ovi. Nettihaulla löytyi sentään Jeld-Weniltä useampiakin pelkistetympiä malleja, mutta jotenkin minulla on sellainen mielikuva että heidän tuotteensa olisivat vähän kalliimpia? No kohta se selviää.
Fenestran ikkunakaupoilla tuli muuten puheeksi, että sisäovia tosiaan saa ihan sen kokoisena kuin tahtoo, mutta hinta pompsahtaa helposti kolminkertaiseksi vakiokokoon verrattuna. Että täytyy aika tarkkana olla -- meilläkin piirustuksissa taitaa tuulikaapissa olla joku 140 cm aukko, mutta kyllä me ajateltiin silti 9+3 x 21 -kokoa tässä ennemminkin.
Mitäs raksalla on tapahtunut viime aikoina? Yläkertaan on viritelty katon alaslaskua ja laitettu höyrynsulkumuovi. Tänään kävivät putkimiehet pistämässä viemäreitä ja vesiputkia yläkertaan, ja ontelolaatan päälle pistettiin solumuovia. Oma rulla loppui kesken mutta onneksi naapurin passiivikivitaloraksalla oli jäänyt tavaraa yli, joten mies kävi naapuritontin hangesta kaivelemassa täydennystä.
Huomenna olisi alakerran lattiavalun kanssa uusi yritys. Ei ole ainakaan kovasti pakkasta enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti