27.8.2011

Postia rakennusvalvonnasta

Eilen tuli kirje kaupungin rakennusvalvonnasta: rakennuslupa olisi meidän, kun ensin maksetaan vajaat pari tonnia ja odotetaan että valitusaika umpeutuu. Nyt alkaa jännittää!

Mies on kiertänyt eri lvi-liikkeissä pyytämässä tarjouksia maalämmöstä ja ilmastoinnista. Vielä ei olla saatu päätöksiä tehtyä sen suhteen. Tällä hetkellä tarjouksissa ovat mukana Niben, Danfossin, Stiebelin ja Lämpöässän pumput. Tuntuisi jotenkin tyhmältä päätyä kompromissiin ja hankkia sellainen pumppu, jonka apuna tullaan varmasti tarvitsemaan sähköä pakkaskaudella; toisaalta, jos hintaeroa on useampi tuhatlappunen, maksaa sillä summalla sähköä aika tavalla. Ajattelen asiaa varmasti liian mustavalkoisesti, joten onneksi on tuo mies joka osaa ajatella ratkaisuja järjellä eikä tunteella. Tällaiset asiat jätän mieluusti hänen mietittäväkseen.

Minkähänlaisia muuten ovat eri lattialämmitysjärjestelmien erot? Millä tekijöillä hintaerot selittyvät? Ihan selkeästi merkki tuntuu maksavan, mutta onko esimerkiksi Warmia jossain asiassa niin ylivoimainen että erotus kannattaa maksaa? Äkkiseltään tuntuisi että väliäkö sillä systeemillä, jos sen asennettuna saa tuntemattomammalta toimittajalta selkeästi edullisemmin.

Viime kirjoituksissa tuskailin ammevalinnan vaikeutta. Pari päivää myöhemmin paikallislehti ilmoitti Kodin Terraan Nokialle tulleen Harman poreammeita. Käytiin niitä ihmettelemässä ja jos ei muuta keksitä, niin tällaisen voisi hankkia. Hinta ei päätä huimaa ja toimitus sisältää hanat ja kaikki tarvittavat systeemit. Äänitaso (mikäli oikein muistan) on kuulemma 62 dB, varmaan ihan siedettävä. Eihän tuo muotokieli nyt ihan ole mitä toivoisin, mutta sitten joskus voi hankkia paremman tilalle.

Lisäys: Onko kenelläkään lähialueella tarjota asuntovaunua tai muuta työmaalle soveliasta taukotilaa? Tarjoukset sähköpostilla, osoite löytyy Bloggerin profiilista! -> Sopiva taisikin jo löytyä, kiitokset!

7.8.2011

Paluu arkeen

Kokkolan asuntomessuilla tuli käytyä vielä ennen töiden alkua. En tiedä mitä siitä reissusta jäi käteen vai jäikö mitään, kovasti olivat kohteet toistensa kaltaisia. Lähinnä lähdin hakemaan ideoita wc:n ja kylpyhuoneen kalustukseen, mutta kohteissa nämä oli sisustettu hyvin tavalliseen tyyliin eikä mitään uutta ideaa syntynyt. Parasta antia kohteissa oli ehdottomasti niiden sijainti ja ihanat merimaisemat. Jos jossakin sattuikin olemaan näppärä pesuallas tai muuta kiinnostavaa, ei sen tietoja löytynyt mistään. Harmi.

Maalämpöpumppuja olemme koettaneet vertailla tässä rakennuslupaa odotellessa. Lämpöässä tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta tekniikkansa ja kotimaisuutensa puolesta. Pumppu täytynee mitoittaa aika reiluksi, koska tarkoitus olisi laittaa kylpyamme pesutiloihin. Se vaatii lisäksi suuremman vesivaraajan kuin mitä pumpuissa yleensä on vakiona.

Maakylmän käyttö huoneilman viilentämiseen jakaa niin paljon ammattilaistenkin mielipiteitä, että on varmaan ihan sama millä tavalla sen toteuttaa, jokaisella on kannattajansa. Taidamme ehkä sittenkin kallistua erilliseen konvektoriin, jolloin ei ole niin suurta riskiä että kondenssivesi pääsisi jostakin eristeen raosta pikku hiljaa tihkumaan rakenteisiin.

Kylpyammeen metsästys onkin muuten aika mielenkiintoinen juttu. Kuinka monta ammetta olette nähneet esillä rautakaupoissa? Ei kovin montaa, ja niistä ainakin yksi on yleensä tassuamme jollaista meille ei todellakaan tule. LVI-suunnittelijan täytyisi tietää tuleeko ammeeseen integroidut hanat, mutta vaikeapa tuota on vielä sanoa kun missään ei tunnu olevan järkevän hintaista ja pelkistetyn näköistä ammetta. Lapset tahtoisivat poreita, mutta niissä taitaa halvemmat olla niin meluisia että pitää ehkä unohtaa koko ajatus... Vai olisiko kenelläkään vinkata edullista, käytännöllistä ja laadukasta poreammetta?

Kuva: Netrauta
Netraudassa näyttää olevan yksi edullinen poreammevaihtoehto, Schönberg Dresden. Luonnossa en tuota ole nähnyt (taikka kuullut) joten ei mitään käsitystä millainen se mahtaa olla. Pisti vaan silmään, että hintaero esimerkiksi tavalliseen LaSpa Cappella -kylpyammeeseen hanoineen ei ole suuren suuri.

Takka-asia ei ole edennyt mihinkään suuntaan. Mies on vakaasti sitä mieltä, että kiertoilmatakka olisi sama kuin saunan kiuas olohuoneessa... Ja tyyliseikoilla ei ole silloin mitään merkitystä. Lielahdessa olevaan Tampereen Takkaan olisimme lauantaina tehneet retken, mutta kas, ei ole sekään viikonloppuisin auki. Työpaikan miinustuntitili kiittää.

Katsoin kaupungin sivuilta kiinnostuneena Hirvikallion kylkeen nousevan Sakkolanmäen havainnekuvia. Juvankadun ja Ruskontien kulmaan on merkitty "lähipalvelurakennusten korttelialue". Mitähän siihen ollaan rakentamassa?

14.7.2011

Suhailua sinne tänne

Meillä on varsinainen autoiluloma menossa. Käytiin ensin Lapissa, nyt suhaillaan taas kotimaisemissa keittiöliikkeissä ja takkoja katsomassa, ja viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata Kokkolaan asuntomessuille. Varasimme Kokkolasta hotellihuoneen jo aikaisemmin, ja tällä viikolla Lammilta saapui kirjeessä kaksi ilmaislippua messuille. Mikä ihana yllätys! Onneksi lapset saamme mummulaan hoitoon ja pääsemme tutustumaan kohteisiin ajatuksella ja ajan kanssa.

Eilen kävimme sekä Iskun että Nixi-keittiöiden myymälöissä tutkimassa tarjontaa. Hinnoista ei vielä ole mitään käsitystä sillä tarjouksen saamme vasta myöhemmin, mutta meitä kiinnostaa mattapintaisen ja kiiltävän yhdistelmä: alakaappeihin tummaa mattapintaa, yläkaappeihin kiiltävää valkoista.

Iskun mallistossa Huurre olisi kaunis, mutta harmi kyllä siitä on vain musta tai valkoinen värivaihtoehto. Musta on mielestämme liian jyrkkä, grafiitinharmaa olisi paljon parempi. Harmaa Hohde puolestaan on elävä ja myös mattapintainen, ja mallikeittiössä harmaaseen tasoon yhdistettynä hyvännäköinen.

Kuva: Nixi
Nixillä oli hyvin samanlainen tarjonta moderneissa malleissa kuin Iskussa, mutta värivalikoimaa mattaväreissä on enemmän. Kuvassa on Miranda-ovi samettimaalattuna. Ovissa ei ole vetimiä, joten varsinkin tason alla olevien vetolaatikoiden avaaminen saattaa olla haasteellista, mutta yläkaappien avaaminen on vaivatonta näinkin.

Kuva: Nixi
Myös Nixin Sani-malli on sulavalinjainen ja vetimetön, siinä on alumiininen profiililista josta myös alalaatikoiden avaaminen tuntui onnistuvan helposti. Listaa saa myös oven väriseksi maalattuna. Tasoissa kivi tai komposiittimateriaalit houkuttaisivat, mutta luultavasti päädymme kuitenkin laminaattiin kustannussyistä.

Takkaa olemme pohtineet mutta mitään ei ole saatu päätettyä. Kävimme TakkaVisiolla alunperin kiertoilmatakkojen vuoksi, sillä alkuperäinen suunnitelma meillä oli seinään saumattomasti sulautuvasta takasta. Tarkoitus oli siis ettei takasta kielisi muu kuin lasiluukku, muuten ei mitään krumeluureja. No, sittenpä aloimme keskustella ja kun hinnassa ei ilmeisesti olisi kovasti eroa, mies alkoikin kallistua NunnaUunin suuntaan. Esimerkiksi Blanka 1 ilman penkkiä sopisi takalle varattuun aukkoon, olisi lämmitysteholtaan ylivoimainen ja ulkoasukin on suhteellisen moderni.

ETA:
Kävimme pikkuinsinöörin päiväunien jälkeen vielä Koivistonkylässä Tulikivi-studiolla katsomassa tarjontaa. Harmi kyllä meillä takalle on varattu sen verran kapea kolo että kaikkein näyttävimmät takat ovat pois laskuista, mutta Pahta sopii sekä mitoiltaan, ulkonäöltään ja lämmitysteholtaan.
Kuva: Tulikivi
Tulikiven takoissa luukut ovat minusta tyylikkäämpiä kuin NunnaUunilla. Alaluukku on päällystetty kivellä ja kahvat ovat huomaamattomia. Vanhemmillani on mökillä Tulikiven takka ja sen lämmitysteho on kyllä aivan uskomaton kokoonsa nähden.

25.6.2011

Iloista keskikesää!

Saimme hyviä uutisia tällä viikolla: Tammervoiman jätteenpolttolaitos on päättänyt sijoittaa Tarastenjärvelle eikä Ruskoon. Huh, yksi murhe vähemmän.

Pankin kanssa on sovittu laina-asiat kuntoon, ja Lammin edustajan kanssa allekirjoitimme sopimuksen ennen kuin kaikki jäimme kesälomalle. Nyt on kolme viikkoa aikaa kiireettömään lomailuun. Hyvää kesää ja tsempppiä teille jotka pääsette heti heinäkuun alussa aloittamaan rakennustyöt!

18.6.2011

Mistä saisi kelloon lisää tunteja?

Rakennuslupahakemus on viimein saatu jätettyä ja asioiden eteneminen jälleen muista kiinni. Ei voi mitään, aloitus venyy niin pitkälle syyskuulle että täytyy rakennusporukan kanssa miettiä, onko viisasta siirtää aloitus suosiolla ensi kevääseen. Talvipakkasella kun ei runkoa voi pystyttää.

Naapureiden kuulemisen hoiti mies, ja samalla paljastui mielenkiintoinen yksityiskohta tästäkin velvollisuudesta. Me ja arkkitehtimme luonnollisesti oletimme, että vastapäätä tien toisella puolella asuvat ovat niitä naapureita joita täytyy kuulla. No, he olivat kaupungilta käyneet tiedustelemassa keneltä kaikilta allekirjoitukset pitää pyytää, ja kaupungin mielestä me emme kuulu siihen joukkoon. Aika erikoista.

Lauantaiaamupäivän ratoksi yritimme päästä keittiökaupoille. Lapset saatiin hoitoon ja olisi ollut aikaa ihan kahdestaan pyytää tarjouksia, mutta mitä vielä: suurin osa liikkeistä on kesälauantaisin suljettu. Iski pieni turhauma. Missä välissä ihmisen olisi tarkoitus kaikki nämä asiat saada hoidetuksi ja vielä työpäivän tehtyä päälle? Miinustunteja rapsuu töissä sitä tahtia, että lapsia näkee pian vain iltapalalla ja hoitoon viedessä kun tunteja yrittää tehdä takaisin.

26.5.2011

Ilmastointisuunnitelmia ja maanvuokrausta

Rakennuslupaa ei olla vieläkään päästy hakemaan, kun Tiina ei ole ehtinyt viimeistellä piirustuksia. Ymmärrän kyllä että messukohteet vaativat paljon huomiota ja aikaa, ja tärkeysjärjestyksessä ne ovat varmasti ykkösenä, mutta kieltämättä harmittaa tämä(kin) viivästys. Onneksi sentään jo ensi viikolla kuvien pitäisi olla valmiit ja pääsemme lupa-asioissa eteenpäin.

LVI-suunnitelmat pistimme tässä odotellessa vireille. Marianne teki  pieniä laskelmia energiankulutuksesta, ja kyllä sen perusteella oli selvää että talomme tulee lämpiämään maalämmöllä.

Ilmastointia joudumme silti vielä pohtimaan, sillä haluamme hyödyntää maaviileän huoneiden jäähdytykseen kesällä. Vaihtoehtoina olisi joko erillinen kylmäkenno ilmastointikanavaan, sellainen ilmastointilaite jossa kenno on jo valmiina, tai sitten erillinen konvektori yläaulan kattoon. Viimeinen vaihtoehto ei sinänsä innosta, koska konvektori on ylimääräinen mötikkä katossa, ja kylmä jakautuu huoneisiin miten jakautuu. Hintaakin laitteella on enemmän kuin kylmäkennolla, mutta koska kylmäkennon kanssa ilmastointiputkisto pitää eristää, on lopullinen hinta varmaan kutakuinkin sama molemmilla. Nyt kaipaammekin kipeästi käyttökokemuksia eri jäähdytystavoista!

Alkuviikosta kävimme lopulta allekirjoittamassa maatilkkumme vuokrasopimuksen viideksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Varmaan elämämme kalleimmat allekirjoitukset. Nyt sitä on sitouduttu pistämään talo pystyyn kolmessa vuodessa.

4.5.2011

Odottelua

Turhauttaa kun projekti ei oikein etene. Arkkitehdit ovat kiireisiä Vuoreksen asuntomessualueelle rakennettavien talojen kanssa, joten emme ole vielä saaneet rakennuslupakuvia valmiiksi. Kaupungille toimitimme rahoitussuunnitelman pari viikkoa sitten että pääsisimme allekirjoittamaan vuokrasopimuksen, mutta sieltä ei ole vielä palailtu asiaan. Ei taida olla toivoakaan, että pääsisimme enää heinäkuussa aloittamaan pohjatyöt. Viivytyksiä on tullut toisensa perään ja rakennuslupakäsittely vie kuulemma 3 kuukautta täällä nykyään. Ei taida olla omakotirakentaja ykkösprioriteettina kun lupia käsitellään...

Sen verran on sentään edistytty, että ensimmäinen keittiökalustetarjous haettiin Domukselta. Tutulta Grohen edustajalta saatiin myös tuote-esitteitä suihkuista, hanoista ja muista. Teetimme nykyiseen asuntoon remonttia pari vuotta sitten ja otimme silloin Grohen hanat, ja olen ollut niiden laatuun todella tyytyväinen.

LVI-suunnittelijankin saimme viimein valittua. Päädyimme mestarin ja arkkitehtien suosittelemaan Marianne Nikkolaan Sevire Oy:stä. Maalämmöllä varmaan tulemme talon lämmittämään, ja koetamme saada myös maaviileän hyödynnettyä jollain tavalla.