14.7.2011

Suhailua sinne tänne

Meillä on varsinainen autoiluloma menossa. Käytiin ensin Lapissa, nyt suhaillaan taas kotimaisemissa keittiöliikkeissä ja takkoja katsomassa, ja viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata Kokkolaan asuntomessuille. Varasimme Kokkolasta hotellihuoneen jo aikaisemmin, ja tällä viikolla Lammilta saapui kirjeessä kaksi ilmaislippua messuille. Mikä ihana yllätys! Onneksi lapset saamme mummulaan hoitoon ja pääsemme tutustumaan kohteisiin ajatuksella ja ajan kanssa.

Eilen kävimme sekä Iskun että Nixi-keittiöiden myymälöissä tutkimassa tarjontaa. Hinnoista ei vielä ole mitään käsitystä sillä tarjouksen saamme vasta myöhemmin, mutta meitä kiinnostaa mattapintaisen ja kiiltävän yhdistelmä: alakaappeihin tummaa mattapintaa, yläkaappeihin kiiltävää valkoista.

Iskun mallistossa Huurre olisi kaunis, mutta harmi kyllä siitä on vain musta tai valkoinen värivaihtoehto. Musta on mielestämme liian jyrkkä, grafiitinharmaa olisi paljon parempi. Harmaa Hohde puolestaan on elävä ja myös mattapintainen, ja mallikeittiössä harmaaseen tasoon yhdistettynä hyvännäköinen.

Kuva: Nixi
Nixillä oli hyvin samanlainen tarjonta moderneissa malleissa kuin Iskussa, mutta värivalikoimaa mattaväreissä on enemmän. Kuvassa on Miranda-ovi samettimaalattuna. Ovissa ei ole vetimiä, joten varsinkin tason alla olevien vetolaatikoiden avaaminen saattaa olla haasteellista, mutta yläkaappien avaaminen on vaivatonta näinkin.

Kuva: Nixi
Myös Nixin Sani-malli on sulavalinjainen ja vetimetön, siinä on alumiininen profiililista josta myös alalaatikoiden avaaminen tuntui onnistuvan helposti. Listaa saa myös oven väriseksi maalattuna. Tasoissa kivi tai komposiittimateriaalit houkuttaisivat, mutta luultavasti päädymme kuitenkin laminaattiin kustannussyistä.

Takkaa olemme pohtineet mutta mitään ei ole saatu päätettyä. Kävimme TakkaVisiolla alunperin kiertoilmatakkojen vuoksi, sillä alkuperäinen suunnitelma meillä oli seinään saumattomasti sulautuvasta takasta. Tarkoitus oli siis ettei takasta kielisi muu kuin lasiluukku, muuten ei mitään krumeluureja. No, sittenpä aloimme keskustella ja kun hinnassa ei ilmeisesti olisi kovasti eroa, mies alkoikin kallistua NunnaUunin suuntaan. Esimerkiksi Blanka 1 ilman penkkiä sopisi takalle varattuun aukkoon, olisi lämmitysteholtaan ylivoimainen ja ulkoasukin on suhteellisen moderni.

ETA:
Kävimme pikkuinsinöörin päiväunien jälkeen vielä Koivistonkylässä Tulikivi-studiolla katsomassa tarjontaa. Harmi kyllä meillä takalle on varattu sen verran kapea kolo että kaikkein näyttävimmät takat ovat pois laskuista, mutta Pahta sopii sekä mitoiltaan, ulkonäöltään ja lämmitysteholtaan.
Kuva: Tulikivi
Tulikiven takoissa luukut ovat minusta tyylikkäämpiä kuin NunnaUunilla. Alaluukku on päällystetty kivellä ja kahvat ovat huomaamattomia. Vanhemmillani on mökillä Tulikiven takka ja sen lämmitysteho on kyllä aivan uskomaton kokoonsa nähden.

25.6.2011

Iloista keskikesää!

Saimme hyviä uutisia tällä viikolla: Tammervoiman jätteenpolttolaitos on päättänyt sijoittaa Tarastenjärvelle eikä Ruskoon. Huh, yksi murhe vähemmän.

Pankin kanssa on sovittu laina-asiat kuntoon, ja Lammin edustajan kanssa allekirjoitimme sopimuksen ennen kuin kaikki jäimme kesälomalle. Nyt on kolme viikkoa aikaa kiireettömään lomailuun. Hyvää kesää ja tsempppiä teille jotka pääsette heti heinäkuun alussa aloittamaan rakennustyöt!

18.6.2011

Mistä saisi kelloon lisää tunteja?

Rakennuslupahakemus on viimein saatu jätettyä ja asioiden eteneminen jälleen muista kiinni. Ei voi mitään, aloitus venyy niin pitkälle syyskuulle että täytyy rakennusporukan kanssa miettiä, onko viisasta siirtää aloitus suosiolla ensi kevääseen. Talvipakkasella kun ei runkoa voi pystyttää.

Naapureiden kuulemisen hoiti mies, ja samalla paljastui mielenkiintoinen yksityiskohta tästäkin velvollisuudesta. Me ja arkkitehtimme luonnollisesti oletimme, että vastapäätä tien toisella puolella asuvat ovat niitä naapureita joita täytyy kuulla. No, he olivat kaupungilta käyneet tiedustelemassa keneltä kaikilta allekirjoitukset pitää pyytää, ja kaupungin mielestä me emme kuulu siihen joukkoon. Aika erikoista.

Lauantaiaamupäivän ratoksi yritimme päästä keittiökaupoille. Lapset saatiin hoitoon ja olisi ollut aikaa ihan kahdestaan pyytää tarjouksia, mutta mitä vielä: suurin osa liikkeistä on kesälauantaisin suljettu. Iski pieni turhauma. Missä välissä ihmisen olisi tarkoitus kaikki nämä asiat saada hoidetuksi ja vielä työpäivän tehtyä päälle? Miinustunteja rapsuu töissä sitä tahtia, että lapsia näkee pian vain iltapalalla ja hoitoon viedessä kun tunteja yrittää tehdä takaisin.

26.5.2011

Ilmastointisuunnitelmia ja maanvuokrausta

Rakennuslupaa ei olla vieläkään päästy hakemaan, kun Tiina ei ole ehtinyt viimeistellä piirustuksia. Ymmärrän kyllä että messukohteet vaativat paljon huomiota ja aikaa, ja tärkeysjärjestyksessä ne ovat varmasti ykkösenä, mutta kieltämättä harmittaa tämä(kin) viivästys. Onneksi sentään jo ensi viikolla kuvien pitäisi olla valmiit ja pääsemme lupa-asioissa eteenpäin.

LVI-suunnitelmat pistimme tässä odotellessa vireille. Marianne teki  pieniä laskelmia energiankulutuksesta, ja kyllä sen perusteella oli selvää että talomme tulee lämpiämään maalämmöllä.

Ilmastointia joudumme silti vielä pohtimaan, sillä haluamme hyödyntää maaviileän huoneiden jäähdytykseen kesällä. Vaihtoehtoina olisi joko erillinen kylmäkenno ilmastointikanavaan, sellainen ilmastointilaite jossa kenno on jo valmiina, tai sitten erillinen konvektori yläaulan kattoon. Viimeinen vaihtoehto ei sinänsä innosta, koska konvektori on ylimääräinen mötikkä katossa, ja kylmä jakautuu huoneisiin miten jakautuu. Hintaakin laitteella on enemmän kuin kylmäkennolla, mutta koska kylmäkennon kanssa ilmastointiputkisto pitää eristää, on lopullinen hinta varmaan kutakuinkin sama molemmilla. Nyt kaipaammekin kipeästi käyttökokemuksia eri jäähdytystavoista!

Alkuviikosta kävimme lopulta allekirjoittamassa maatilkkumme vuokrasopimuksen viideksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Varmaan elämämme kalleimmat allekirjoitukset. Nyt sitä on sitouduttu pistämään talo pystyyn kolmessa vuodessa.

4.5.2011

Odottelua

Turhauttaa kun projekti ei oikein etene. Arkkitehdit ovat kiireisiä Vuoreksen asuntomessualueelle rakennettavien talojen kanssa, joten emme ole vielä saaneet rakennuslupakuvia valmiiksi. Kaupungille toimitimme rahoitussuunnitelman pari viikkoa sitten että pääsisimme allekirjoittamaan vuokrasopimuksen, mutta sieltä ei ole vielä palailtu asiaan. Ei taida olla toivoakaan, että pääsisimme enää heinäkuussa aloittamaan pohjatyöt. Viivytyksiä on tullut toisensa perään ja rakennuslupakäsittely vie kuulemma 3 kuukautta täällä nykyään. Ei taida olla omakotirakentaja ykkösprioriteettina kun lupia käsitellään...

Sen verran on sentään edistytty, että ensimmäinen keittiökalustetarjous haettiin Domukselta. Tutulta Grohen edustajalta saatiin myös tuote-esitteitä suihkuista, hanoista ja muista. Teetimme nykyiseen asuntoon remonttia pari vuotta sitten ja otimme silloin Grohen hanat, ja olen ollut niiden laatuun todella tyytyväinen.

LVI-suunnittelijankin saimme viimein valittua. Päädyimme mestarin ja arkkitehtien suosittelemaan Marianne Nikkolaan Sevire Oy:stä. Maalämmöllä varmaan tulemme talon lämmittämään, ja koetamme saada myös maaviileän hyödynnettyä jollain tavalla.

12.4.2011

Meille nousee Lammin kivitalo

Pitkällinen tarjousten vertailuprosessi on nyt takana ja valinta tehty. Päädyimme lopulta Lammin valuharkkoihin, sillä se vaikuttaa materiaalina parhaalta. Siporex-harkoissa valintamme olisi varmaankin osunut Aerociin, sillä heidän tarjouksensa oli selkeästi muita edullisempi.

Löysimme vastaavan mestarin kautta talolle rakennusporukan, joten ei tarvitse ottaa Lammin kautta tullutta tarjousta pystytyksestä vastaan. Kilpailutus kannattaa ehdottomasti, sillä saamissamme rakennustarjouksissa kallein oli kaksinkertainen edullisimpaan verrattuna. Merkillepantavaa on myös, että molemmissa työvoima olisi ollut virolaista, eli silläkään ei eroa voi selittää.

Kävimme maanantaina arkkitehtien luona hiomassa viimeiset muutokset luonnoksiin. Pari ranskalaisen parvekkeen ovea muutetaan yläkerran makuuhuoneissa tavallisiksi ikkunoiksi, jotta huoneet on helpompi kalustaa. Myös yläkerran wc:n kokoa kasvatetaan hieman. Saunan yksi lasiseinä muutetaan umpinaiseksi, ja olohuoneessa kaksi isoa ikkunaa pienennetään niin etteivät ne ala ihan lattian rajasta. Näillä muutoksilla piirrustukset viimeistellään rakennuslupakuntoon. Kartta-aineisto tilattiin kaupungilta viikko sitten, joten loppuviikosta sen pitäisi olla noudettavissa.

Nyt pitäisi löytää jostakin hyvä lvi-suunnittelija. Yksi nimi meillä on arkkitehdeilta, mutta kai sitä pitäisi vertaileva tarjous jostain saada.

Tässä kun kaikkia näitä tarjouksia ja edessä olevia satoja valintoja miettii niin väkisinkin nousee mieleen, kuinka helpolla talopaketin kanssa olisi päässyt. Mutta pitäähän sitä elämässä vähän haastetta olla!

2.4.2011

Tarjoukset vihdoin saatu

Kylläpä se kesti tuo kivitoimittajilta tarjousten saaminen. Alkoi jo tuntua että tahtooko ne lainkaan myydä kiviään meille, kun Lammiakin saatiin odottaa luvatun kahden viikon sijaan yli viisi! No, siinä karahti karille kunnianhimoinen suunnitelma saada rakennuslupakuvat valmiiksi maaliskuussa.

Kilpailuttaminen on aika mahdotonta, kun jokaisen tarjous on erilainen ja sisältää eri osia kuin muilla. Pyysimme tarjousta niin pelkistä materiaaleista kuin vesikattovalmiista toimituksesta. Lammin on joukosta ainoa valuharkkotarjous, joten se ei oikeastaan ole toisten kanssa samalla viivalla, mutta olisimme odottaneet hinnan olevan jotensakin linjassa muiden kanssa. On se silti ihan selkeästi kalliimpi jo materiaalitoimituksena kuin Aeroc tai Jämerä, eli tässä täytyy nyt tarkkaan miettiä mitä tahdomme ja mihin rahat ja rahkeet riittävät. Aikaa pähkäilyyn ei ole ihan hirveästi, vaan projekti pitäisi saada nopeasti etenemään jotta heinäkuun alussa olisi rakennuslupa kourassa.